I heart SlutWalk

21Jul11

SlutWalk-liikkeessä ideana on tiettyjen perusasioiden puolesta marssiminen. Me kaikki yhdymme SW:n “perusarvoihin” mutta lopulta olemme joukko tämän asian ympärille kerääntyneitä yksityishenkilöitä ja meillä on paljon myös omia mielipiteitä, ajatuksia ja kokemuksia jotka eivät ole kaikkien jakamia. Olemme heterogeeninen ja moniääninen ryhmä ihmisiä. Seuraavassa yhden marssijan syyt olla paikalla 6. elokuuta.

Ihan fyysisellä tasolla olen saanut kokea monia pointteja joiden puolesta nostaa banderollia. Perseelle läpsiminenhän nyt kuuluu suorastaan normaaliin naiseksi kasvamiseen. Näissä tilanteissa sitä yrittää useimmiten sanoa jotakin – vastauksena esimerkiksi “sehän oli kehu”, “ootsä joku vitun feministi”, “turpa kii ämmä” tai “onks sul se aika kuusta”. Joskus sortuu myös hiljaa olemiseen, jostain kumman syystä kun ei jaksaisi selittää äänioikeuden omaaville ihmisille miksi on väärin kouria toista omien huvitusten oikeuttamana. Toisinaan, mainitessasi ahdistavasta käytöksestä saatetaan ottaa esimerkiksi ranteesta kiinni niin, että tilanne muistuttaa kummalla tässä on fyysistä voimaa ja ilmeisesti näin ollen oikeus toimia kuin haluaa.

Vielä astetta voimattomammaksi ovat vetäneet ne tilanteet, joissa heräät riisuttuna niin että sinuun harrastetaan seksiä (ei, ennen tilanteita ei ollut tapahtunut seksuaalista kanssakäymistä – tosin, vaikka olisikin, en ole aivan varma tarkoittaako nukkuminen kyllää…) Näistä tilanteista kerrottuani esitetään yleensä joka taholta sama kysymysten liuta; olitko humalassa? Olitko flirttaillut kyseisen ihmisen kanssa? Mitä sä teit? Minä, minä, minä. Ei koskaan se, joka on nähdäkseni harjoittanut väkivaltaa minua kohtaan. Koska olin nukkumassa kahden miehen välissä tapausta on kommentoitu esimerkiksi “mitä sä voit olettaa.” Edellinen oli naisen sanomaa – ei järin mieltä ylentävää miessukupuolellekaan jos tämä on se mitä voin tavallisista ikäisistäni tutuntutuista odottaa?

Seksuaalinen väkivalta ei tapahdu yleensä pimeässä, ulkona, naisen ollessa humalassa ja nännejä viistävässä paidassa. Uhri ei ole aina nainen, uhri voi olla kuka tahansa – aivan kuin missä tahansa muussakin väkivallan muodossa.

Toisten ihmisoikeuksien rikkomiselle on minusta turha yrittää löytää lieventäviä asianhaaroja. Riskien minimointi voi olla sinun elämän johtotähtesi mutta älä helvetissä yritä tehdä siitä yleistä, jopa oikeustajua ohjaavaa normia jonka mukaan minun pitäisi rajoittaa yksilönoikeuksiani. En aio jatkossakaan laittaa avaimia nyrkkiin yksin pimeällä kävellessäni. Ritva Elomaan terminologiaa lainatakseni, aion siis ilmeisesti jatkossakin uhriuttaa itseni – tai suorastaan olla rikoksen varsinainen tekijä varomattomuudessani.

SlutWalk Helsinki 6.8. tulee olemaan minulle feministinen päivä, johon toivoisin ihmisten osallistuvan sankoin joukoin ja hyvillä mielin mutta silti asiaa ajatellen. Meille hoetaan ettei tällainen lutkamarssi auta, että toisilla on niin paljon huonommin. Jos maailmanlaajuinen keskustelu jota asiasta käydään “ei vaikuta”, tuhannet ja tuhannet samoin ajattelevat marssijat kaupunkien kaduilla “eivät kasvata tietoisuutta asian suhteen”, haluan ilomielin kuulla muitakin keinoja asian ajamiseen. Marssin SW:ssa ymmärtäen sen, että monella ihmisellä ympäri maailman oikeudet ovat huonommin kuin itselläni. Se ei kuitenkaan saa olla synninpäästö minulle sattumalta suomalaiselle olla tekemättä mitään tai sulkea silmät lähellä olevilta epäkohdilta.

Siispä, lauantaina 6.8. tervetuloa Kiasmalle kello 14 ottamaan kaupunkia haltuun ja leikkimään kaksinaismoralismilla. If Madonna can wear that so can I.

Advertisements


One Response to “I heart SlutWalk”

  1. 1 rth2209

    mun (yksi) henk koht syy osallistua on se kun ent seurustelukumppani jätetyksi joutuessaan kirjoitti 7-sivuisen kirjeen joka alkoi sanoilla “saatanan kuppaperse”…

    taisi ottaa PV:n erikoisupseeria koville kun nainen osaa, saa ja voi itse tehdä omat päätöksensä.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: