Miksi SlutWalkia tarvitaan Suomessa

12Aug11

Olin yläasteella kun sain ensimmäisen kokemukseni seksuaalisesta häirinnästä. Olin matkalla bussipysäkille ystävieni kanssa kun tuntematon keski-ikäinen mies käveli meitä vastaan ja kouraisi minua haarovälistä, ikään kuin ohimennen. Olin tilanteesta niin hämmentynyt, shokissa ja häpeissäni että en osannut vastata ystäväni kysymykseen “mitä se oikein teki?”. Koin tilanteen niin kiusalliseksi, että halusin vaieta siitä iäksi. Tai ainakin tähän asti. Kyseisen tapahtuman jälkeen olen säännöllisen epäsäännöllisesti kokenut eriasteista häirintää: minua on kourittu takapuolesta tai rinnoista lupaa kysymättä, minua on yritetty suudella mitä kummallisimmissa tilanteissa täysin vieraiden miesten taholta (mm. odottaessani ystävääni kaupan ulkopuolella), minulle on huudeltu milloin “hyvä perse” ja “kivat tissit”, milloin “ruma lehmä” ja “pihtarihuora”. Seksuaalisuuteeni ja itsemääräämisoikeuteeni on (miesten taholta) kajottu siitä lähtien kun minulle alkoi kehittyä alkeellisimmatkin naiselliset muodot.

Olen onnekseni säästynyt pahimmalta itsemääräämisoikeuteni loukkaamiselta eli raiskaukselta. Tästäkin minun ilmeisesti pitäisi kiittää (ja tämän asenneilmapiirin vallitessa kiitänkin) niitä miehiä jotka ovat kyenneet harjoittamaan lähes epäinhimillistä itsehillintää. Olenhan sentään houkutellut heitä eri tavoin, muun muassa pukeutumalla provokatiivisesti (itse luulin kotoa lähtiessäni vain näyttäväni nätille), kutsumalla heitä kotiini tai lähtemällä heidän mukaansa, juomalla itseni humalaan ja jopa osallistumalla intiimiin kanssakäymiseen. Kaikesta tästä huolimatta he ovat kyenneet pyynnöstäni lopettamaan toimintansa, huolimatta siitä mihin vaiheeseen intiimi kanssakäymisemme olikaan edennyt. Joten kiitän teitä rakkaat miehet siitä, että olette kunnioittaneet oikeuttani kieltäytyä seksistä kanssanne, vaikka selvästi itse olin teitä siihen houkutellut. Olette selvästi monen lajitoverinne yläpuolella, jotka eivät moiseen olisi kaiken houkutteluni jälkeen kyenneet.

Olen seurannut keskustelua SlutWalkista niin suomalaisessa kuin kansainvälisessä mediassa. Liike on saanut osakseen sekä voimakasta kritiikkiä että kannatusta. Asiaa on kritisoitu niin sen valitusta nimestä kuin sen edustamista arvoistakin. Mitä enemmän aihetta on kritisoitu, sitä ajankohtaisemmalta se tuntuu. Kyse ei ole pelkästään raiskauksen uhreista, jotka edustavat kyseisen asian traagista kärkeä, vaan kokonaiseen sukupuoleen kohdistuvasta vihasta ja ennakkoluuloista, niin oman kuin vastakkaisen sukupuolen riveistä. Minun ymmärrykseeni vielä jollain lailla uppoaa se, että osalla miehistä on vaikeutta hahmottaa kyseisen ongelman vakavuutta ja laajutta, koska he eivät itse joudu elämään tämänkaltaisen häirinnän pelon kanssa jatkuvasti. Mutta se, että niin suurelle osalle naisistakin kyseessä on “täysin turha liike”, joka “ainoastaan kannustaa naisia pukeutumaan lutkamaisesti”, kielii niin suuresta itseinhosta ja vihasta omaa sukupuolta kohtaan, että minun on vaikea käsitellä asiaa järkevästi.

Ja mitä miehiin tulee: onnekseni olen elämässäni kohdannut niiden kourivien ja huutelevien ääliöiden lisäksi älykkäitä ja sensitiivisiä miehiä. He ovat kohdelleet minua kuin naista, kuin ihmistä, eivätkä kuin lihapalaa. Olen heidän puolestaan loukkaantunut siitä ajatuksesta, että millään mitä minä teen, miten pukeudun tai miten käyttäydyn, olisi valta poistaa heidän oma valintansa kohdella minua hyvin ja kunnioittavasti. He olivat tänään mukanani marssimassa (vähintäänkin ajatuksen tasolla) sen puolesta, että minulla on oikeus kieltäytyä mistä tahansa minuun kohdistuvasta lähentymisyrityksestä, kuten heillä on myös oikeus kieltäytyä heihin kohdistuvista lähentymisyrityksistä. He edustavat minulle miessukupuolta sellaisena kuin olen sen (pääosin) oppinut tuntemaan: ajattelevina, tuntevina, empaattisina ja kanssani tasavertaisina ihmisinä.

Kaikesta minuun kohdistuneesta häirinnästä ja ennakkoluuloista huolimatta jaksan uskoa ihmisten arvostelukykyyn ja empaattisuuteen. En aio rajoittaa omaa pukeutumistani tai käyttäytymistäni uhriutumisen pelosta, joskaan en tietentahtoen aseta itseäni vaaraankaan. Mutta pukeutumisellani, humalatilallani tai yksin kotiin kävelemiselläni ei ole mitään tekemistä sen kanssa tuleeko minusta joskus raiskauksen uhri vaiko ei. Toivon että kaikilla tulevilla partnereillani, ystävilläni, tuttavillani tai kohtaamillani vierailla miehillä olisi sen verran selkärankaa että he ymmärtävät vetäytyä kun ilmaisen joko verbaalisesti tai fyysisesti: EI.

Asta Viertola, 28

Filed under: Uncategorized   |  Leave a Comment